Kirjoittaja Emma Andersson on Suomen Syöpäpotilaat ry:n erityisasiantuntija.
Suomessa noin 34 000 yksilöä saa vuosittain diagnoosin ja joka kolmas sairastuu jossain elämänvaiheessaan syöpään. Tällä hetkellä tunnetaan yli 200 erilaista syöpätyyppiä, joten puhutaan merkittävästä kansanterveydellisestä sairaudesta.
Hoitotulokset ovat keskimäärin hyviä Suomessa, mutta esimerkiksi keuhkosyövässä Suomi on jäänyt jälkeen muista Pohjoismaista. Rationaalinen lääkehoito vaatii syöpätutkimusta, kansallisen syöpästrategian, vaikuttavuuden laatumittareita sekä yksilöllisiä joustoja lääkehoidossa. Syöpähoidon lääkekeskeisyys selittää kasvavat lääkekulut. Pitkäjänteisellä investoinnilla kliiniseen ja erityisesti translationaaliseen tutkimukseen saavutetaan yhteiskunnallisia säästöjä ja voidaan tarjota hoitoa, jota muuten ei olisi saatavilla. Näin tuetaan työ- ja toimintakykyä.
Vaikuttavuusnäkökulma on ratkaisevassa roolissa. Järjestelmä tarvitsee paradigman muutosta: lääkehoito tulisi nähdä investointina tulevaisuuteen, eikä pelkästään kulueränä. Nykytilanteessa haasteena on kaksiportainen lääkekorvausjärjestelmä. Panostus laajaan terapiavalikoimaan tukee tarvelähtöistä hoitoa sekä mahdollistaa yksilölliset joustot lääkkeiden korvattavuuksien käyttöaiheissa. Elämänlaadun näkökulman on tärkeä kulkea mukana kliinisistä lääketutkimuksista alkaen aina myyntiluvan jälkeiseen potilasohjaukseen ja tosielämän (Real-World Evidence) tiedonkeruuseen potilailta.
Lääkehoito tarvitsee tuekseen syöpien hoidon laatumittarit sekä kansallisen syöpästrategian. Laaturekisteri lisää osaltaan hoidon avoimuutta potilaille, potilaiden luottamusta terveydenhuoltoa kohtaan sekä tekee hoitotulokset näkyviksi. Vaikuttavimmillaan laaturekisterit kumpuavat suoraan erikoissairaanhoidosta, jotta varmistetaan terveydenhuollon ammattilaisten motivaatio kerätä tietoa hoidon laadusta. Diabeteksen laaturekisterin hyvistä käytännöistä voidaan lisäksi ottaa oppia.
Syöpästrategia, laaturekisterit, syöpätutkimus ja lääkepolitiikka tarvitsevat poliittisen tahtotilan. Lääkekorvausjärjestelmää tulee kehittää ja hyvinvointialueilla tulee välttää tiedon ja kehittämisen liiallista alueellista siiloutumista. Keskitetty ohjaus on syöpään sairastuneiden etuna.
