Skip to main content
Etusivu » Tulevaisuuden terveydenhoito » Sote-alan työnantajilta vaaditaan nyt uudistuksia – tarvitaan muutakin kuin lisää palkkaa
Sponsoroitu

Työntekijöiden arvomaailma on muuttunut, joten organisaatioidenkin tulee muuttua. Hoitajat nostavat esiin useissa eri tutkimuksissa hyviksi johtamisen käytänteiksi muun muassa kognitiiviseen kuormitukseen puuttumisen sekä työmäärän oikeellisuuden varmistamisen ja aktiivisen seurannan.

– Sote-alan vetovoimaan vaikuttaa moni muukin asia kuin pelkkä raha. Tietyt teemat toistuvat, samat asiat joko lisäävät vetovoimaa tai huonosti hoidettuna vähentävät sitä. Poliittiset päätökset, erilaiset säästötoimet, muutokset työoloissa, vaikutusmahdollisuuksien vähäisyys, matala palkkataso, arvostuksen puute ylipäätään sekä työ- ja perhe-elämän yhdistämisen haasteet ovat varmasti osaltaan johtaneet resurssipulan kehittymiseen. Pula osaavasta henkilöstöstä aiheuttaa jäljelle jääneille riittämättömyyden tunteen. Samaan aikaan resurssipula tuottaa myös huonoa johtamista sekä vähentää entisestään vaikutusmahdollisuuksia. Lopputuloksena on huonontuvan työilmapiirin oravanpyörä, luettelee Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n vastaava tuotepäällikkö Tiina Nieminen.

Seure, Sairaanhoitajien työolobarometri 2020

– Vuonna 2021 valmistuneen tutkimuksen mukaan yleisimmät syyt alan vaihtoon ovat palkkaus, puute lähiesimiehistä, ei-tarkoituksenmukainen työnjako sekä työolosuhteet. Yli 43 prosenttia ammattilaisista kertoo joutuvansa haastamaan työssään omaa ammattietiikkaansa; nuoremmasta sukupolvesta yli 70 prosenttia ja kaikista ammattilaisista yli 40 prosenttia ei usko jaksavansa alalla koko työuraansa ja jopa 90 prosenttia sote-alan ammattilaisista on harkinnut alan vaihtoa, Nieminen kertoo.

– Mutta toisaalta nykypäivänä on tyypillistä vaihtaa alaa. Voisiko sen ottaa enemmän mahdollisuutena kuin uhkana. Jos saamme alan vetovoimaisuuden käännettyä paremmaksi, voisimme saada alanvaihtajia kouluttautumaan sote-alalle, jatkaa Nieminen.

Työn turhakkeet häiritsevät ydintehtävää

Tutkimusten mukaan hoitoalalla stressiä aiheuttaa tyypillisesti rooliylikuormitus. Tämä tarkoittaa tilannetta, jossa työntekijä joutuu ydintehtäviensä lisäksi suorittamaan paljon muita tehtäviä. Tutkijat käyttävät näistä lisätehtävistä nimikettä työn turhakkeet. Turhakkeet ovat siis tehtäviä, jotka työntekijä kokee toissijaisiksi ja ydintehtäviä häiritseviksi, mutta jotka työnantaja odottaa tehtäväksi. Vuokratyöntekijöillä onkin usein parempi mahdollisuus keskittyä ydintehtäviinsä.

nSight/Seure 2022

– Työvuorolistat taipuvat huonosti esimerkiksi osatyökykyisten palkkaamiseen. Meidän työnantajien tulisi rohkeammin katsoa peiliin tässä tilanteessa, eikä olettaa, että vain rahalla ratkaistaan alan ongelmat. Väitän, että toimialalla olisi paljon opittavaa keikkatyön malleista ja erilaisten työmuotojen mahdollisuuksista. Alan ammattilaiset eivät toivo liikoja, ero tehdään vaikutusmahdollisuuksilla, Nieminen toteaa.

Yksi ratkaisu voisi olla työtehtävien uudelleenmuotoilu, jossa otetaan kaikilta työntekijöiltä turhakkeet pois. Otetaan koko osasto mukaan suunnitteluun ja kustomoidaan osastolle avustava työntekijä, jonka ei tarvitse olla sote-alan ammattilainen.

– Voisimme tarjota kokeilua määräajaksi ja kokeilla tuottaako tällainen lisäarvoa, lisääkö työtyytyväisyyttä ja vähentääkö työn kuormittavuutta. Keinoja on, jos on vaan rohkeutta kokeilla, Nieminen summaa.

Työntekijöiden arvomaailma on muuttunut. Jotta resurssit saadaan paremmin käyttöön, tarvitaan rohkeita päätöksiä, jotka eivät vaadi merkittäviä rahapanostuksia.

Uusia työsuhdemuotoja ja joustavuutta.
Uusia urapolkuja ja osaamisen kehittämistä.
Arvomaailmaan sopivampi johtamisen kulttuuri sekä työilmapiiri.

sote-ala

Kiinnostuitko eri elämäntilanteisiin sopivista työmuodoista ja osaavista ammattilaisista?

Next article