Terveydenhuollon ydintoiminto on pitää huolta potilaista. Sen mahdollistavat tukitoiminnot, joista erityisesti logistiikka on tärkeässä roolissa hoidon turvallisuuden ja oikea-aikaisuuden varmistajana. Miksi sitten niin usein osastolta puuttuu tarvikkeita ja varastossa seisoo vanhentunutta tavaraa?
– On aivan ymmärrettävää, ettei logistiikka ja sen kehittäminen motivoi hoitohenkilökuntaa. Eihän se ole heidän ydinosaamistaan eikä sitä heidän harteilleen pitäisikään sälyttää, HUB logisticsin liiketoimintajohtaja Mikko Heinilä sanoo.
Hukka sekä materiaalipuutteet vaikuttavat hoitotyöhön paljonkin, ne aiheuttavat toimenpideaikojen peruutuksia ja voivat jopa vaarantaa potilasturvallisuuden.
– Hukka, virhe- ja tuplatilaukset ne vasta kalliita on. Sekin haittaa hoitotyötä, jos tilatut tavarat seisovat vastaanotossa pitkään eikä kukaan ehdi kirjata niitä järjestelmään, myyntijohtaja Aapo Nurmi jatkaa.
Logistiikka on kuin verenkierto: näkymätön ja elintärkeä tukitoiminto
Säästöt, tehokkuus ja turvallisuus syntyvät logistiikan perusasioista, siksi esimerkiksi Päijät-Häme ulkoisti sisälogistiikkansa HUB logisticsille. Sujuvat prosessit kun ovat hyvinvointialueenkin logistiikan kantava voima.
– Logistiikka on parhaimmillaan näkymätöntä ja sen toimivuuden merkitys hyvinvointialueille vain kasvaa. Kustannusten nousu ja henkilöstöpula aiheuttavat kovaa painetta, jolloin tukitoimien painoarvo kasvaa, Heinilä korostaa.
Yksi konkreettinen ulkoistamisen hyöty on se, että saldohallinnan kautta vapautuu tilaa. Logistiikan ammattilaiset optimoivat materiaalivirrat, vievät tarvikkeet ja valmiit hoitosetit käyttöpaikoille, jolloin tilan voi käyttää muuhun.
– Järjestelmien digitaalisuus ja toimivat prosessit tekevät saldotarkkuudesta reaaliaikaista. Johto saa aiempaa tarkempaa tietoa hankintojen tilasta, ja taloon tulevat toimitukset ovat alle 24 tunnissa järjestelmässä. Tiedolla johtamisen mahdollisuudet laajenevat ja ennakoinnilla saa suuriakin säästöjä, Nurmi kertoo.
Hoitohenkilökunnan tuhansista päivittäisistä askelista kannattaakin antaa osa logistiikan ammattilaisille.
– Kukaan ei varmaan vastusta sitä, että lääkäreillä ja hoitajilla on 20 prosenttia enemmän aikaa potilastyöhön. Lisäksi heidän työhyvinvointiaan kohentaa se, että he voivat olla aina varmoja siitä, että oikeat tarvikkeet ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan, Heinilä lisää.
HUB logisticsin avulla logistiikkaan liittyvät virheet vähenevät ja toisaalta sisälogistiikan kehittäminen on proaktiivista prosessien sujuvoittamista, mikä huomioi myös hyvinvointialueen tulevien vuosien strategian.
– Ylätasolla hoitoyksiköiden logistiikka ei eroa muiden toimialojen logistiikasta, joten meidän toimintamalleista, prosessiosaamisesta, laitteista ja järjestelmistä on heti hyötyä. Tämä on perusta, jonka päälle rakennamme, Nurmi kertoo.
– Lisäksi meillä on kokemusta terveydenhuollon erityisvaatimuksista sisälogistiikalle ja olemmekin aktiivisesti mukana yksikön arjessa. Näin materiaalivirta on juuri hyvinvointialueen antaman määrityksen mukainen: kurantit tarvikkeet ovat aina saatavilla ja puskurit ovat sopivalla tasolla äkillisiä tilanteita varten, Heinilä kuvailee.
Haluatko omalle hyvinvointialueellesi timanttisen sisälogistiikan? – Soita Aapolle 050 556 7858
HUB logistics tehostaa hyvinvointialueesi sisälogistiikan
• Hoitohenkilökunnan työaikaa vapautuu noin 20 % lisää potilastyöhön.
• Ei enää hukkaa ja virheitä: oikeat tarvikkeet ovat aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
• Materiaalivirran kustannustehokkuus ja sujuvat prosessit huomioivat terveydenhuollon ominaispiirteet.