Viihdetaiteilija ja kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius sai skolioosidiagnoosin jo nuorena. Elämänlaatuun selkärangan kieroutuma ei kuitenkaan ole vaikuttanut.
Ihmiset ovat erilaisia, totesi Pirkka-Pekka Petelius jo lapsena, kun hänellä todettiin alaraajojen pituuserosta johtuva selkärangan kieroutuma eli sekundäärinen skolioosi. Petelius ei ole itse koskaan ajatellut skolioosiaan niinkään sairautena vaan enemmänkin ominaisuutena.
– Harvalla raajojen pituus on täsmälleen sama, mutta minulla jalkojen pituusero oli murrosiän kynnyksellä enimmillään hieman yli kaksi senttimetriä.
Reipas koululainen sai lähetteen Ruskeasuon invalidisäätiöön vuosittain tehtävään tutkimukseen, mutta lääketieteellisiin toimenpiteisiin skolioosin suhteen ei koskaan ryhdytty.
– Tosin minulle teetätettiin pituuseron mukainen korotus vasemman kengän pohjaan, jotta lonkan asento saatiin tasapainoon ja sitä myötä selkärangan asento suoraksi, Petelius sanoo.
Hyvinvointi pitää sisällään kaikki elämän osa-alueet
Hyvinvoinnin Petelius kuvailee hänelle itselleen tarkoittavan kokonaisvaltaisesti laadukasta elämää, joka kattaa niin fyysisen kuin henkisen ulottuvuuden kaikkine rikkauksineen.
– Liikunnassa se on sekä lihasvoiman, koordinaatiokyvyn sekä hapenottokyvyn ylläpitoa ja hikoilusta, hengästymisestä sekä vauhdista nauttimista – päällimmäisenä urheilun tuottama ilo. Mahdollisimman monipuolinen liikunta olisi tärkeää ihan kaikille.
Presidentti Kekkosta siteeratakseni, ”nuorempana joskus valvoin ja möykkäsin”.
Eniten Petelius pitää ulkona luonnossa liikkumisesta, sillä siinä yhdistyvät hänelle kaksi rakasta elementtiä. Nautintoa hän saa myös kulttuurista – kirjallisuudesta, historiasta sekä muista taiteenlajeista.
– Mentaalipuolellakaan ruumiillinen rasitus ei ole lainkaan vähämerkityksellistä. Myös runsas ja monipuolinen ystävä- sekä kaveripiiri ja läheiset ihmiset ovat elämässä hyvinvoinnin lähde.
Iän myötä seestynyt Petelius pitää yleisesti ottaen elämäntapojaan nykyään varsin kohtuullisina, säännöllisinä ja jopa tylsyyteen asti järjestelmällisinä.
– Presidentti Kekkosta siteeratakseni, ”nuorempana joskus valvoin ja möykkäsin”, mutta sehän kuuluukin nuoruuteen, Petelius tokaisee.
Muita skolioosia sairastavia hän suosittelee ennen kaikkea huolehtimaan siitä, että selkäranka on aina suorassa. Hauskaan tapaansa Petelius antaa toisenkin vinkin.
– Ja tämän lisäksi harrastakaa liikuntaa, joka pitää keskivartalon vahvana ja painon kurissa – sekä samalla tietysti mielen virkeänä ja lapsenomaisen uteliaana.