”Keväällä 1998 työterveystarkastuksen yhteydessä minulla huomattiin merkittäviä poikkeavuuksia verikokeen tuloksissa ja veriarvot olivat koholla. Lääkäri antoi lähetteen jatkotutkimuksiin, ja jatkotutkimusten ja luuydinpunktion jälkeen kuulin sairastuneeni myeloomaan eli plasmasolusyöpään.
Myelooma on parantumaton sairaus. Mutta, minulla tauti pysyi kantasolusiirron jälkeen yli vuosikymmenen alhaalla ja oireettomana. Ikäväkseni, vuonna 2012 myelooma kuitenkin aktivoitui uudelleen. Tällöin myelooma-hoidot aloitettiin nykyaikaisilla lääkkeillä, joita voin itse ottaa kotona, eikä pitkiä ja raskaita sairaalajaksoja ole tarvittu.
Nyt uudessa hoitoyksikössä saamani myelooma-hoito on tehonnut hyvin. Hoitojen lisäksi olen myös saanut valkosolunkasvutekijää, ja vastustuskykyni on sen avulla parantunut.
Syöpädiagnoosin saamisen ja alun hämmennyksen ja järkytyksen jälkeen olen pyrkinyt elämään positiivisesti ja luottaen tulevaisuuteen.
Perhe ja kaikki mahdollinen sosiaalinen kanssakäyminen auttavat jaksamaan. Puolitoista vuotta sitten muutimme Jyväskylästä Paimioon lasten perheiden lähelle. Silloin vanhat ystävät ja tutut harrasteryhmät tukiverkkoineen jäivät kauas, ja myös totuttu sairaanhoitopiiri muuttui. Olen kuitenkin saanut luotua myös uudessa kotipaikassani ystäväverkostoja ja aloittanut vapaaehtoistyön vanhusten parissa.
Ylläpidän vahvaa toivoa mieleisillä harrastuksilla. Olen pärjännyt tautini kanssa 20 vuotta ja uskon lujasti pärjääväni vielä pitkään. Tosiasioiden hyväksyminen ja tämän pohjalta rakennettu myönteinen asenne sekä läheiset, elämään eri tavoin osallistuminen ja mahdollisimman vähäinen murehtiminen auttavat jaksamaan minua – ja varmasti myös muita plasmasolusyöpään sairastuneita.”
Potilastarinan kertoi Paula Silvast, eläkeläinen ja plasmasolusyövän kanssa 20 vuotta kamppaillut.
