Tuen työssäni isiä, joilla itsellä tai joiden perheessä on masennusoireita. Tyypillinen asiakas on 30–40-vuotias mies, jolla on pieniä lapsia.
Arki on kiireistä. Perhe on tärkeä ja lapsista ollaan ylpeitä. Mies tahtoo olla mukana lapsensa elämässä ja kokea yhdessä tärkeitä hetkiä. Hän tahtoo elättää perheensä hyvin ja kantaa isyyttään ylpeänä statussymbolina 2010-luvun yhteiskunnassa.
Mies on itsekin ollut nuori, kasvanut pojasta mieheksi ja edelleen aikuisesta isäksi. Hänellä on monella saralla paljon pelissä ja arjenhallinta korostuu. Mies puurtaa pitääkseen puitteet kunnossa, ja tässä usein onnistuukin. Kuitenkin joskus, kun kysytään ”Mitä sinulle itsellesi kuuluu?”, vastaus voi yllättää.
Masennusoireet eivät välttämättä tarkoita ongelmia isyydessä tai haluttomuutta toimia isänä.
Yhtä kaiken selittävää tekijää on turha etsiäkään miehen elämästä. Samaan lopputulokseen on elämässä useita eri reittejä ja yhdelle uupumisen aiheuttava syy on toiselle pikku juttu. ”Arjen korttitaloa” horjuttavat muutosvoimat voivat myös tulla perheen ulkopuolelta.
Alakuloisuus, mielihyvän kokemisen väheneminen, väsymys, jaksamattomuus, itseluottamuksen puute ja toivottomuus ovat masennusoireita ja samalla inhimillisiä piirteitä, joita on kaikilla elämässään joskus. Monella miehellä masennusoireet näyttäytyvät myös ärtyisyytenä, joustamattomuutena, äkkipikaisuutena ja vetäytymisenä.
Myös isiä on hyvä kannustaa
Masennusoireet eivät välttämättä tarkoita ongelmia isyydessä tai haluttomuutta toimia isänä. Käytännön havaintojen perusteella isyys ja perhe eivät lakkaa olemasta tärkeitä, vaikka elämässä olisi aallonharjojen lisäksi tyvenen tynkää. ”Vika” on jossakin muualla. Elämän suuret risteyskohdat pakottavat sopeutumaan uusiin olosuhteisiin ja isäksi tullessa jokin syvällä sisällä liikahtaa.
Syvältä sisimmästä lähtevä liikehdintä tuottaa arvaamattomia seurauksia. Mieleen voi nousta lapsuudesta asioita, joita ei edes tiennyt siellä olevan tallessa. Sama kehitys tapahtuu molemmilla vanhemmilla. Näin ollen hyvinkin toisensa tuntevan pariskunnan kumpikin osapuoli käy läpi asioita, jotka muokkaavat heitä tuoden lisäsävyjä persoonaan sekä parisuhteen dynamiikkaan.
Muutosten kohdalla ihminen tarvitsee tukea läheisiltään; lasten synnyttyä omat tarpeet laitetaan kuitenkin taka-alalle. Vanhempien voi olla vaikea tukea toisiaan, kun molemmat ovat käymistilassa, lapset ovat pieniä ja on niin paljon elämää käynnissä. Tuen puutteessa kerääntyy hyvinvointiin vaikuttavaa stressiä. Muun muassa sitä on isyyteen liittyvä masennusoireilu lapsiperheessä.
Isiä on hyvä kannustaa pohtimaan omaa rooliaan perheessä ja keskustelemaan lapsen äidin kanssa vanhemmuuteen kohdistuvista ajatuksista, toiveista ja odotuksista. Mitä paremmin vanhemmat jakavat yhtenäisen näkemyksen, sitä sujuvammin yhdessä kasvattaminen onnistuu. Yhtenäinen vanhemmuus tasoittaa tulevien vuosien arkea ja helpottaa perheen omien käytäntöjen luomista.
Käytännön kautta on nähtävissä, että monien parisuhdeongelmien taustalla onkin erilaiset näkemykset vanhemmuudesta. Rooleista kannattaa siis keskustella.
Kirjoittaja Henri Hyttinen on hankekoordinaattori MASI-hankkeessa / Miessakit ry:llä.
