Skip to main content
Etusivu » Raskaus ja perhe » Bloggaaja Saija Ritamäki ensimmäisestä lapsestaan: ”Rankka alku, mutta paras palkinto”
Äidin hyvinvointi

Bloggaaja Saija Ritamäki ensimmäisestä lapsestaan: ”Rankka alku, mutta paras palkinto”

Saija Ritamäki kertoo olleensa iloisesti yllättynyt siitä, kuinka innoissaan lukijat ovat olleet hänen perheenlisäyksestään.Kuvat: Oma arkisto

Bloggaaja Saijis on tuore äiti, joka on raskauspahoinvoinninkin jälkeen nauttinut kehonsa muutoksista ja vaiherikas synnytys ei vaivaa, kun vauvan saa syliin.

Kätilö juoksi synnytyssaliin ja sanoi, että vauvan sydänäänet olivat laskeneet ja käski Saija Ritamäen kontilleen. Synnytystä oli käynnistetty kahden päivän ajan. Ritamäki oli väsynyt ja hämmentynyt.

Huone täyttyi nopeasti ihmisillä. Sydänäänet saatiin palautettua ja Ritamäki ohjattiin takaisin sänkyyn. Lähtö kiireelliseen sektioon tapahtui muutamassa minuutissa.

– En nähnyt miestäni. Meinasi tulla paniikki. Henkilökunta oli onneksi ihana, koko ajan joku silitti päätä tai taputti olkapäälle.

Ritamäki oli hereillä leikkauksen ajan. Poikaa pidettiin syntymän jälkeen tuoreen äidin poskea vasten ennen kuin hänet vietiin saliin odottamaan jääneelle isälle. Noin 40 minuutin päästä perhe pääsi olemaan jo yhdessä eikä mieltä painanut enää mikään huoli.

Saija kehottaa tulevia äitejä nauttimaan viimeisistä hetkistä mahan kanssa. Kuvat: Oma arkisto

Ihmeellinen naisen keho

Ritamäki on kertonut elokuun alussa tapahtuneesta synnytyksestään ja raskautensa vaiheista myös Saijis-blogissaan. Hän kertoo olleensa iloisesti yllättynyt siitä, kuinka innoissaan lukijat ovat olleet hänen perheenlisäyksestään.

Raskauden alkuvaihe oli raskas, sillä pahoinvointi ei hellittänyt ensimmäiseen 12 viikkoon. Kun olo viimein helpotti pääsi Ritamäki iloitsemaan raskaudesta. Hän nautti kehonsa muutoksista.

– Se toi minulle itseluottamusta vartaloni suhteen. Oli ihmeellistä nähdä kuinka naisen keho toimii.

– Mahasta tuli minulle rakas. Antaisin tuleville äideille vinkiksi, että viimeisistä hetkistä mahan kanssa kannattaa nauttia, Ritamäki naurahtaa.

Ennen vauvan syntymää Saija ja hänen puolisonsa hankkivat vauvan tarvikkeet ja keskustelivat tulevasta ilman stressiä. Kuva: Oma arkisto

Huonoistakin päivistä selvitään

Kotona elämä on asettunut uomiinsa luontevasti.

– Lapsemme on iloinen ja nauravainen. Huomaan, että hänestä on tulossa jääräpää. Heti jos ei pääse maitobaariin, niin on täysi hepuli päällä, Ritamäki nauraa.

– Opettelemme yhdessä arkea. Vanhemmuus on vaikuttanut parisuhteeseemme positiivisesti, teemme tiimityötä.

Seitsemän vuotta yksissä ollut pariskunta haluaa lapsen kanssa hyvään mieleen ja rentouteen. Nuoret vanhemmat puhuivat jo etukäteen siitä, ettei lapsen kanssa voi kontrolloida kaikkea.

– Hankimme tavarat ja keskustelimme tulevasta, muttemme stressanneet liikaa. Tiedostimme, että on myös huonoja päiviä eikä niistä voi ottaa itseensä. Oikealla asenteella selviää kaikesta.

Asenne kuvastaa tuoretta äitiä hyvin.

– Raskauden alku ja synnytys olivat rankkoja, mutta palkinto on paras.

Next article