Kipu. Sitä on monenlaista. Se voi olla akuuttia tai kroonista. Sen syynä on useimmiten jokin sairaus tai vamma. Harva elää elämänsä kokematta koskaan kipua. Toiset ovat kipuherkkiä, toisilla se on osa työtä. Ammattinyrkkeilijä Robert Helenius kuuluu jälkimmäisiin.
Tukholmassa syntynyt, Porvoossa kasvanut ja nykyisin Ahvenanmaalla asuva Robert ”The Nordic Nightmare” Helenius on raskaansarjan nyrkkeilijä, joka amatööriuransa aikana voitti EM-hopeaa sekä kolme SM-kultaa. Ammattilaisurallaan hän on saavuttanut muun muassa Euroopan Unionin mestaruuden sekä European Boxing Union EBU:n –mestaruuksia.
Nyrkkeily jos mikä on kamppailulaji. Siinä vaaditaan pitkäjänteistä työtä sekä monenlaisia fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia. Nyrkkeilijän täytyy kehittää kestävyyttä, harjoittaa lihaskuntoa, hankkia voimaa sekä hioa tekniikkaa. Ja oppia sietämään kipua.
– Nyrkkeilijälle kipu on tuttu seuralainen, se kuuluu lajiin. Kipuja on erilaisia, henkisiä ja fyysisiä. Pahinta kipu on ennen matsia, kun takana voi olla jopa 120 sparrierää. Se tuntuu ihan joka puolella. Ikävintä kipu on silloin kun isku osuu väärin, kuten kyynärpään iskiessä hauikseen. Se on sellaista kipua, mihin ei ole tottunut, ja siksi se tuntuu, Helenius kertoo.
Vaikka nyrkkeily on äärimmäisen fyysistä, on se myös varsinainen mentaalilaji, psyykeen taistelua niin itseä kuin vastustajaa vastaan. Jatkuva fyysinen treenaus on menestymisen edellytys. Treenin tärkeys korostuu varsinkin ennen ottelua, sillä kovalla treenillä kivun sietokyky kasvaa. Myös henkinen puoli on oltava priimakunnossa.
– Oon tällainen yhdistelmä viikinkiverta ja suomalaista sisua. Mulla on voimakas taistelutahto ja vahva psyyke. Matsin alkaessa adrenaliini nousee huippuunsa ja olo on niin euforinen, että kipua ei yksinkertaisesti tunne. Pahinta fyysistä kipua olen tuntenut kun luu rusahti kädestä rikki, ja ottelua oli vielä jäljellä neljä erää. Siinä vaiheessa ei kyllä ollut kovin euforista, mutta pakko oli jatkaa.
Helenius suhtautuu kipuihin luontevasti. Kun kipua on paljon ja lähes jatkuvasti, siihen kuulemma jollain tavalla tottuu.
– Kun kipu ei ole pysyvää sen kestää. Fyysiset kivut menevät ohi ajan kanssa itsestään, matsin jälkeen neljässä tai viidessä päivässä. Henkisten kipujen kanssa taistellaan pidempään. Matsin jälkeen mulla on aina ihan tyhjä olo ja tuntuu, että millään ei ole mitään väliä. Yhtäkkiä kaikki, minkä eteen oon tehty pitkään töitä ja mitä oon odottanut, on ohi.
Lue myös: Saimi Hoyer: Jokainen päivä on lahja
Arkeen palautumisessa auttaa 3-, 7- ja 8-vuotiaat lapset. Heidän kanssaan leikkiminen ja arjen muut touhut tiputtavat nyrkkeilijän tehokkaasti adrenaliinimyrkystä maan pinnalle.
– Lapset ovat kunnia-asia, velvollisuus, josta ei voi laistaa. Nyt kun tuli ensimmäinen tappio yhdeksään vuoteen niin rypesin kyllä aikamoisessa itsesäälissä. Lapset vievät kuitenkin elämää eteenpäin. Haluan olla heille hyvänä esimerkkinä siitä, että vastoinkäymiset ja pettymykset kuuluvat elämään. Ja että vaikeistakin hetkistä pääsee yli. Meillä kaikilla menee välillä huonommin, välillä paremmin.
Lopuksi Helenius siteeraa legendaarista Muhammad Alia: I hated every minute of training, but I said, ”Don’t quit. Suffer now and live the rest of your life as a champion.” Ei käy epäileminen.
