Liiallinen kovalla alustalla juokseminen on yksi altistava tekijä kantaluupiikin nimellä tunnetun vaivan taustalla. Toinen juoksijoille tyypillinen syy on liian nopeasti etenevä harjoittelu ja ylipaino.
Kansanomaisesta nimestä huolimatta kivun aiheuttajana ei ole piikki vaan kyseessä on kantakalvon tulehdus tai nykykäsityksen mukaan kantakalvon rappeuma. Vaivan tyypillisin oire on liikkeellelähtökipu. Jalka on nukkuessa taipuneena alaspäin ja silloin useat jalan lihakset ja kantakalvo ovat lyhentyneessä lepotilassa. Kun aamulla ottaa ensimmäisen askeleen, paino ja venytys provosoi kivun. Tilannetta voi helpottaa laittamalla yöksi venytyssukan tai lastan.
– Kipu voi tuntua myös silloin, kun nostaa varpaat ylös tai painaa sormella kantapäätä. Kipein kohta on tyypillisesti kantapohjan sisäsyrjä, kertoo Suomen Alaraajafysioterapian yhdistyksen puheenjohtaja, fysioterapeutti Joni Järvi.
Vaivan hoitoa varten selvitetään sen taustalla olevia syitä, kuten kuormitustausta ja mahdolliset asentovirheet. Sen jälkeen hoito räätälöidään lähtötilanteen mukaan. Pohjalliset, teippaus, harjoittelu, venyttely ja manuaalinen terapia ovat osoittautuneet tutkimuksissa toimiviksi hoitomuodoiksi. Jotkut ovat saaneet apua myös kompressiosukista.
Vaivan ehkäisyssä tärkeintä on maltti ja monipuolinen harjoittelu. Pitkiä lenkkejä ei kannata tehdä peräkkäisinä päivinä ja kehoa täytyy muistaa huoltaa lihasvoimaa lisäävillä treeneillä ja venyttelyllä.
Kantaluupiikki on hyvin hoidettavissa, mutta joskus se on sitkeä vaiva. Silloin hoidonkin on oltava sitkeää.
– Juoksemaan ei kannattaisi lähteä ennen kuin pidempi kävely on kivutonta ja seuraavat aamutkin alkavat olla ok. Jos kudokselle ei anneta riittävästi aikaa parantua, vaiva voi pitkittyä, Järvi muistuttaa.
Innokkaana juoksijana Järvi huokaa ymmärtävänsä, kuinka vaikeaa ohjetta on noudattaa, kun aurinko paistaa ja erilaiset juoksutapahtumat houkuttelevat.