Kun aloin 57-vuotiaana rullalautailla ja tehdä graffiteja, ihmiset tulivat juttelemaan ja huomasin kaupunkikulttuurista aivan uusia asioita. Parasta uusissa harrastuksissani ovat olleet muut ihmiset, sekä se että tämän ikäisenä eli 64-vuotiaana oma mokaaminen tai muiden nauru ei enää haittaa.
Olen alkujaan stadilainen, mutta työskentelin pitkään urheilutoimittajana Pohjois-Suomessa. Työajat olivat iltapainotteisia ja epäsäännöllisiä, mutta sportti auttoi. Se toi rytmiä elämään, ja sitä kautta löysin muita ihmisiä työpaikan ulkopuolelta. Harrastin Rovaniemellä paljon talviurheilua: aikaisin kaamosaamuna saatoin lähteä hiihtolenkille tähtien loisteessa ja olla hetken yhtä luonnon kanssa. Välillä taas kävin rinteessä.
Syy ”lonkkailuun” eli long-boardilla liikkumiseen Helsingissä oli aika yksinkertainen: halusin mennä Uimastadionille ja pelkäsin aina, että fillari varastetaan. Lonkku sen sijaan mahtui pukukoppiin.
Sosiaaliset paineet ovat pään sisällä.
Olen käynyt Kontulassa skeittikoulussa, joissa on enimmäkseen noin 5–17-vuotiaita, mutta yläikärajaa ei oikeasti ole. Pikkupojat tulevat siellä sanomaan, että hei, tee tämä temppu mun perässä! Olen saanut jopa mobilisoitua kolme kaveriani sirkuskoulusta kokeilemaan siellä skeittausta.
Iän myötä itselle on oppinut nauramaan, eikä omia mokailuja enää ota niin vakavasti. Antaa nauraa, jos haluavat. Sosiaaliset paineet ovat pään sisällä. On ollut hienoa huomata, että voi vielä oppia uusia taitoja. Ikä tuo sen, että temppuihin ei lähde suin päin, ja esimerkiksi sirkuskoulussa on pätevät akrobatian ohjaajat. Klovnikurssilla kyllä huomasin, ettei se ole minun juttuni, mutta arvostus sen tekijöitä kohtaan kasvoi. Klovneria on todella vaikeaa.
Lue myös: Ikä näkyy silmissä
Ugandalainen skeittikoru
Olen aina tykännyt matkustaa ja urheilutoimittajana pääsin muun muassa suljettuun Albaniaan, kun ROPS pelasi siellä. Muut toimituksessa harmittelivat, ettei kohteena ollut joku Euroopan suurkaupunki, mutta minusta oli upeaa nähdä sellaista elämää, minne ei tuolloin vielä matkailijatunkua ollut.
Harrastamani lajit ovat varsin yhteisöllisiä myös ulkomailla. Facebookin kautta olen ottanut selvää matkustuskohteesta, esitellyt itseni ja kontaktoinut alan ihmisiä. Bukarestissa pääsin tekemään graffiteja ja Barcelonassa ja Berliinissä matkustaessa oli lonkku mukana, eikä kukaan katsonut vinoon.
Tulin juuri Ugandasta, jossa tapasin myös paikallisia nuoria skeittareita ja graffitin tekijöitä. Nämä lajit ovat suuri ilon aihe paikallisille, ja eräs nuori ugandalainen antoi minulle kaulastaan skeittiaiheisen korun. AIDS on iso ongelma, ja kodittomille lapsille ja nuorille on rakenteilla lastenkoti sekä skeittiparkki, ja aion ehdottomasti matkustaa sen avajaisiin vuonna 2018. Seuraavaksi lähden Lontooseen, ja siellä suunnitelmissa on muun muassa katsoa musikaali Book of Mormon, joka kertoo Ugandaan lähtevistä mormonilähetystyöntekijöistä.
Viestini on: älä jää kotiin. Lähde pois mukavuusalueeltasi, niin voit löytää upeita ihmisiä – kokonaisia yhteisöjä.
Ole avoin muita kohtaan, tee sitä mitä haluat. Nyt!
Löydä kirjoittaja Lena Salmi instagrammista @britalena.
