En voi olla täysin varma mistä tartuntani sain. Suonensisäisiä tai muitakaan huumeita en ole koskaan käyttänyt. Nuorempana olin töissä kesäleirillä Venäjällä, ja siellä lääkäri antoi minulle pistoksen helpottamaan matalaa verenpainettani. Yhdistän tartuntani tähän tapaukseen, sillä jälkikäteen minulle nousi kova kuume ja sain muitakin flunssan tapaisia oireita. Neula, jolla pistos minulle annettiin, ei välttämättä ollut kertakäyttöinen.
Sain tietää tartunnastani vuonna 2006 verenluovutuksen yhteydessä. Olin tyrmistynyt ja samalla varma, että kaikki oli väärinkäsitystä – luulin, että tartunnan voi saada vain likaisten huumeneulojen välityksellä. Asuin silloin Vaasassa, mutta vasta muutettuani Helsinkiin minulle selitti Meilahden sairaalan hepatiittihoitaja mikä oli minun virukseni genotyyppi ja mitä muutenkin oli odotettavissa. Interferonihoidot aloitettiin vuonna 2009, ja ne kestivät pisimmän mahdollisen ajan, 72 viikkoa.
Hoitojen loputtua tulokset olivat hyvät, mutta virus palasi kuuden kuukauden jälkeen. Hoitaja oli surullinen kerrottuaan minulle tulokset, ja vaikka olin tietoinen viruksen uusiutumisvaarasta, oli se silti minulle jälleen shokki. Olemme nyt sopineet lääkärin kanssa, että seuraamme oloani ja odotamme markkinoille tulevia uusia hoitomuotoja. Hoidot ovat erittäin kalliita, mutta myöskin toimivia: lähipiirissäni on ihmisiä, jotka ovat hoidoilla parantuneet samasta genotyypistä, kuin mitä minulla on.
Itse en voi sanoa kohdanneeni sairauteni aikana muuta kuin sympatiaa ja ymmärrystä, mutta muilla virustartunnan saaneilla tutuillani on myös toisenlaisia tarinoita. Onneksi asenteet ja suhtautuminen sairastuneisiin ovat kuitenkin muuttumassa positiivisempaan suuntaan.
Lue myös: Ministeri Annika Saarikko: C-hepatiitti jää historiaan
Kirjoittaja on Irina Bekker.
