Esa Soppi
LKT, sisätautiopin dosentti
Vitamiinin tarve arvioidaan aina muun muassa vuodenaikaan, ikään, etniseen taustaan sekä mahdolliseen ylipainoon nähden.
D-vitamiini on ihon tuottama vitamiini – tai oikeastaan hormoni, joka vaikuttaa moniin elintoimintoihin, kuten luuston toimintaan. Sen vaikutukset sairauksille altistamisessa tai niiltä suojaamisessa ovat kuitenkin edelleen osittain tuntemattomat. D-vitamiinin tarpeeseen vaikuttavat sisätautiopin dosentti Esa Sopin mukaan useat seikat.
– Näitä ovat esimerkiksi geneettiset seikat, etninen tausta, ylipaino sekä altistuminen auringonvalolle. Vitamiinin tarve voi lisääntyä myös terveydentilasta johtuen.
Ympärivuotisilla saantisuosituksilla pyritään paitsi takaamaan riittävä saanti myös estämään vitamiinin yliannostus.
– Annosta voidaan ohjata vain pitoisuusmittauksien perusteella. Omat vitamiiniarvot on helppo selvittää laboratoriokokeilla, Soppi painottaa.
Erityisesti ikäihmisten syytä käyttää jatkuvasti D-vitamiinia
Yleisimmät D-vitamiinin puutosoireet ovat heikko ja vetämätön olo sekä luuston pehmeneminen. Elimistön D-vitamiinitasoa arvioidaan seerumin S-D-25-tutkimuksella, joka on mahdollista tehdä milloin tahansa.
– D-vitamiinin viitearvot ovat varsin vakiintuneet. Puutoksena pidetään arvoa, joka on alle 50 nmol/l ja vaikeana puutoksena arvoja, jotka ovat alle 25–30 nmol/l. Yli 120 nmol/l -pitoisuuksien hyödyllisyydestä ei ole hyvää näyttöä, Soppi sanoo.
Sopin mukaan D-vitamiinin moninaisista vaikutuksista johtuen pelkkien viitearvojen tuijottaminen ei välttämättä kannata.
– On mahdollista, että tulevaisuudessa paljastuu tiloja, joissa viitearvojen sisällä olevat pitoisuudet voivat aiheuttaa oireita. Jos D-vitamiinin pitoisuus kuitenkin on välillä 80–120 nmol/l ja potilaalla on oireita, on etsittävä muita syitä oireiden aiheuttajiksi.
Soppi suosittelee noudattamaan annossuosituksia ja samalla, erityisesti ikäihmisiä, kiinnittämään huomiota jatkuvaan D-vitamiinin saantiin.
– D-vitamiini edesauttaa kalsiumin imeytymistä ja siten tukee myös luuston kunnossa pysymistä.