Skip to main content
Etusivu » Kultaiset vuodet » Luotettavissa käsissä testamenttivarat tuottavat ikuisesti
Sponsoroitu

Mikael Luukanen

toimitusjohtaja

Turun Yliopistosäätiö

Jos perillisiä ei ole, kannattaa miettiä, kenelle haluaa vuosikymmenien panostuksilla hankittujen varojensa menevän. Osaavissa käsissä testamentattu omaisuus tuottaa aina ja sen arvo myös kasvaa.

– Iso osa testamenteista tulee meille yllätyksenä, mutta usein saamme kysymyksiä testamenttia laativilta asianajajilta, sanoo Turun Yliopistosäätiön toimitusjohtaja Mikael Luukanen.

Turun Yliopistosäätiö jakaa testamenttivaroista tutkijoille apurahoja ja näin rahoilla luodaan paremman tulevaisuuden edellytyksiä vuosi vuodelta.

– Olemme todella kiitollisia kaikista lahjoituksista ja siitä luottamuksesta, jonka testamentin tekijät meille osoittavat. Meidän johtotähtemme on sijoittaa varat niin hyvin, että omaisuuden arvo kasvaa ja voimme jakaa yhä enemmän apurahoja tutkijoille.


”Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle”

Vuonna 1917 Suomalainen yliopistoseura keräsi yli 22 000 suomalaiselta lahjoituksia, joilla perustettiin Turkuun maailman ensimmäinen suomenkielinen yliopisto.

– Tavallisten ihmisten panos oli merkitykseltään käänteentekevä suomalaisen koulutuksen kehityksessä ja V. A. Koskenniemen kirjoittama lausahdus kuvaa toimintaamme hyvin edelleenkin. Juhlavuoden kunniaksi jokaiselle Turun yliopiston tiedekunnalle perustettiin omat rahastot.

Jos ei halua perustaa omaa nimikkorahastoa tai nimetä tarkkaa tutkimuskohdetta, voi valita tiedekunta-rahastoista itseä kiinnostavan alan.


– Jos ei halua perustaa omaa nimikkorahastoa tai nimetä tarkkaa tutkimuskohdetta, voi valita tiedekuntarahastoista itseä kiinnostavan alan.

Moni määrää kuitenkin edelleen oman nimikkorahaston perustettavaksi. Viimeisimpänä kotimaisen kirjallisuuden tutkimus ja opetus sai noin 1,5 M€:n testamenttilahjoituksen, josta voidaan jakaa joka vuosi kahden vuosiapurahan verran tuottoa testamentin tekijän määräämään tarkoitukseen.


Hajautetusti sijoitettua varallisuutta hallinnoidaan kustannustehokkaasti ja vastuullisesti

Koko Turun Yliopistosäätiön varallisuus on sijoitettuna yhtenä hajautuksena ja kullakin rahastolla on prosenttiosuus kokonaisuudesta.

– Luottamushenkilöille ei makseta palkkioita eikä edes kulukorvauksia, eli he lahjoittavat omaa aikaansa ja asiantuntijuuttaan testamenttivarojen sijoittamiseksi parhaalla mahdollisella tavalla.

Palkattuun henkilökuntaan kuuluu vain kolme työntekijää ja hallinto on läpinäkyvää.

Kustannustehokas hallinto mahdollistaa omaisuuspoolin tuotonjaon käytännössä loputtomasti.

– Esimerkinomaisesti noin 750 000 euron tuotoilla työllistämme yhden tutkijan ikuisesti pääomaan koskematta. Lisäksi jokainen uusi rahasto vähentää muiden hallintokustannuksia.
Turun Yliopistosäätiön apuraha on usein nuoren tutkijan ensimmäinen.

– Apurahat ovat vaikuttavin tukimuoto, koska se menee suoraan tutkijoille. Eikä yksikään lahjoittaja jää nimettömäksi, koska kerromme aina apurahansaajille, keneltä rahat on saatu. Tutkijat ovat hyvin kiitollisia ja iloisia siitä, että joku ihminen on halunnut tukea heidän alaansa ja tutkimustaan.

Jokaisella testamenttilahjoituksella on iso merkitys, vaikka apurahansaaja saisi muutakin rahoitusta.

– Yläneellä, maatilalla asunut Henna Ruusunen teki lahjoituksen Johanna Ivaskan syöpätutkimusryhmälle. Ivaska liikuttui tuesta ja kertoi, että sillä 200 000 eurolla hän saa hankittua laitteen, jota ei muutoin saada ostettua. Työryhmä saa tarkempia tuloksia ja tutkimus on vaikuttavampaa. Lahjoituksilla on aina eurojaan suurempi arvo, Luukanen iloitsee.

Jokaisella lahjoittajalla ja rahastolla on uniikki tarina! Tutustu nimikkorahastoihin täällä

Haluatko luoda testamentillasi parempaa tulevaisuutta?

Lue ohjeet testamentin laatimiseen alla olevasta linkistä!

Next article