Olin 37-vuotias saadessani diagnoosin kroonisesta harvinaissairaudestani. Se oli elämäni käännekohta. Epätietoisuuden ja pelon korvasi kiitollisuuden tunne siitä, että oireilleni löytyi selittäjä. Onnellisuuden tunne siitä, että saan olla täällä.
Olen sairastellut paljon läpi elämäni. Vuonna 2011 tilanne kärjistyi saatuani vahvojen antibioottikuurien seurauksena suolistobakteerin, jonka aiheuttama infektiokierre vei henkihieveriin. Ilman Auroran sairaalan infektio-osaston osaavaa henkilökuntaa en olisi nyt tässä.
Ei mitään niin pahaa ilman mitään niin hyvää piti kuitenkin kutinsa tässäkin. Suolistoinfektiokierteen seurauksena sairastelujeni syytä alettiin tutkia syvemmin. Tutkimusten tuloksena sain diagnoosin, jonka lääkäri tuli kertomaan pahoillaan ja varoen. Turhaan, sillä diagnoosi oli helpotus. Koko ikäni jatkuneen sairastelukierteen selittävänä tekijänä löytyi perinnöllinen vasta-ainepuutostauti hypogammaglobulinemia, harvinaissairaus, joka altistaa toistuville bakteeri-infektioille. En ollut iloinen kuulemastani, mutta tieto voitti epätietoisuuden aiheuttaman pelon.
Muutosten aika
Diagnoosin jälkeen tapahtui paljon. Pääsin kahden vuoden kierteen jälkeen sairaalasta pois ja muutin perheeni kanssa Punkaharjulle, jonne olin haaveillut pääseväni sitten joskus eläkeiässä. Sairaus havahdutti, miksei nyt? Enää en voisi kuvitella eläväni ilman metsää ympärilläni, se on ollut lääketieteen ohella yksi suurimmista parantajistani.
Toinen toipumiseni kulmakivi oli vertaistuki. Uskallan sanoa, että ilman sitä en eläisi elämääni kuten sitä nyt elän. Kohdallani puhuttiin varhaiseläkkeestä, ja olisin voinut pudota kaikesta pois, ellen olisi nähnyt, kuinka samaa tautia sairastava porskutti täyttä elämää eteenpäin. Vertaistuki on korvaamatonta, sitä kannattaa rohkeasti etsiä. On ollut henkireikä purkaa tuntojaan ihmisen kanssa, joka tietää.
Kiitos toipumisestani kuuluu myös suomalaiselle terveydenhuollolle. Meillä on mielettömän hyviä lääkäreitä ja hoitajia, saamme olla onnellisia siitä, mikä tieto ja taito meillä on. 10 vuotta ulkomailla asuneena sitä osaa arvostaa, kunnallisen terveydenhuollon taso Suomessa on poikkeuksellinen. Fyysisen sairauden lisäksi hoitajat pitivät huolta henkisestä jaksamisestani silloin, kun olin todella sairas. Täällä on turvallista olla.
Merkityksellistä elämää
Sairaus oli minulle herätys, vaikkakin raju sellainen. Se sai minut arvostamaan läsnäolevaa hetkeä, kohtaamiani ihmisiä ja päivittäisiä elämyksiä uudella tavalla. Vaikka se on tuonut perheeseen myös huolta ja surua, sen aikaansaama muutoksen voima on tehnyt elämästä rikkaampaa ja syvempää.
Nykyisin arvostan elämääni niin paljon, että kaikki turha on karsiutunut pois. Teen ainoastaan asioita, joita rakastan. Lähden mukaan vain projekteihin, joiden takana voin seistä. Kaikki muu on ajanhukkaa.
Nyt matkaan rakastamaani Milanoon edistämään rakastamani Saimaan matkailua. Samalla teen pari mallin keikkaa, vaikka joskus sanoinkin, ettei enää ikinä. Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä sitä, mistä todella nauttii.
Elämä on tässä ja nyt. Se on arvokasta ja ihanaa, otetaan siitä kaikki irti. Sairauden kanssa tai ilman!
