Skip to main content
Etusivu » Kultaiset vuodet » Muusikko ja TV-persoona Mikko Kuustonen: ”Ikääntymisestä pitää heittää huumoria”
Tarinat

Muusikko ja TV-persoona Mikko Kuustonen: ”Ikääntymisestä pitää heittää huumoria”

Mikko Kuustosen omaelämänkerta ilmestyi alkuvuonna 2022. Kuva: Marica Rosengård

Uteliaisuus on kannatellut Mikko Kuustosta läpi elämän. Alkaessaan kirjoittamaan omaelämäkertaansa, taiteilija huomasi uteliaisuuden vaihtuneen ihmettelyksi.

Uusia lauluja, äänimaisemaa sekä Mikko Kuustosen (s.1960) elämäntarinaa yhdistävä teos oli ollut suunnitteilla jo pidempään. Suosittuna muusikkona, mediapersoonana ja ihmisoikeusaktivistina tunnettu mies ei vain löytänyt aikaa sen työstämiseen.

– Pandemian myötä kalenterini tyhjeni ja tuli pysähtymisen hetki, Kuustonen muistelee.

Kuustoselle kirkastui heti kirjoitusprosessin alussa, että teoksen kantava voima olisi ihmettely. Dramaattiset hetket ja elämän vaikeat ajat olivat jo tuttuja, kysyttäessä hän oli tottunut toistamaan niitä yhä uudelleen. Nyt oli tullut aika pohtia käänteitä ihmettelyä vasten. Lisäksi hän halusi kirjoittaa tapahtumista suurten käänteiden välissä.

Uteliaisuus on aina ollut Kuustoselle tärkeää, mutta ihmettelyssä oli jotain uutta.

– Ehkä ihmettelyn oivaltaminen liittyy jollain tapaa ikääntymiseen. Se ei vaadi aktiivista suorittamista. Voi vain tarkkailla.

Ikääntyminen tuo Kuustoselle armollisuutta

Omaelämäkerrassaan Kuustonen kirjoittaa ikääntymisestä esimerkiksi näin:

”Kävelen eteisen peilin ohi, ja näen vilahduksen kumarasta miehestä, jonka sisällä asun.”

Kolme vuotta sitten Kuustoselta petti toinen jalka tv-ohjelman nauhoituksessa. Syyksi paljastui hermovaurio, joka ulottui jalasta selkään. Laulaja joutui selkäleikkaukseen ja ymmärsi, ettei hänellä ole varaa olla huolehtimatta itsestään.

Nykyään taiteilija käy kuntosalilla, jossa hän tekee lihaskuntoliikkeitä oman kehon painoa hyödyntäen. Kotonakin tulee venyteltyä, vaikka välillä on ajanjaksoja, jolloin liikkuvuuden ja lihaskunnon harjoittaminen unohtuu. Se kostautuu huonovointisuutena.

Kuustonen näkee ikääntymisessä useita hyviä puolia. Virheisiin ja keskeneräisyyteen alkaa suhtautua aiempaa empaattisemmin.  Armollisuus ja monien asioiden hyväksyminen lisääntyy.

– Nykyään kysyn ja kuuntelen, mieluummin kuin selitän.

Humoristisuudestaan tunnettu muusikko on sitä mieltä, että myös ikääntymisestä pitää heittää huumoria.

– Saan tehdä töitä itseäni nuorempien ihmisten kanssa, ja tilannekomiikka on olennainen osa yhteispeliä. Kankean solistin jalka monitorin päällä herättää hauskaa kommentointia, samoin kuin biisilistojen seniorifontti.

Next article