Kuvataiteilija Manuela Boscolle tärkein asia elämässä ovat lapset. Äitiys inspiroi häntä myös taiteellisesti.
Manuelan arjen täyttävät kolme lasta: 5-vuotias tyttö, 3-vuotias poika ja pari kuukautta vanha tyttövauva.
– Äitiys on elämäni tärkein asia. Se transformoi minua enemmän kuin mikään muu yksittäinen asia. Se on koko ajan voimassa ja vaatii kasvua antaen samalla perspektiiviä. Rakkaus lapsiin on syvää ja mullistavaa, ja aiheuttaa sen, että muutosta tapahtuu sisäisesti ja ulkoisesti.
Manuela aloitti ammattimaisen maalaamisen esikoisen synnyttyä ja hän on voinut tehdä töitä myös äitiyslomilla. Lapset ovat tuoneet ryhtiä taiteen tekemiseen.
Lasten olemassaolo näkyy kankaan pinnalla. Teokset olisivat erilaisia, jos en olisi äiti.
– Työhuoneeni on lähellä kotia. Voin työskennellä suhteellisen joustavasti, koska työaikaani ei rajoiteta ulkoapäin. Luova työ on suurimmaksi osaksi ajattelua, joten olen aina töissä. Värien laittaminen kankaalle vie vähemmän aikaa. Määrittelen aikataulut lasten päivähoidon mukaan, mikä tuo struktuuria ja kuria työhöni.
– Lasten olemassaolo näkyy kankaan pinnalla. Huomaan esimerkiksi, että vauva-aikoina tietyt värit ovat vahvemmin mukana. Teokset olisivat erilaisia, jos en olisi äiti, Bosco sanoo.
Ehdotonta rakkautta
Manuela haluaa olla lapsilleen äiti, jonka lähellä on hyvä olla, ja joka on mieluisa keskustelukumppani vanhempanakin.
– Haluan tukea lapsiani kuuntelemaan omaa ääntään ulkoa ohjautuvuuden sijaan. Haluan tarjota syvät juuret ja vahvistaa lasteni itsetuntoa, jotta he voivat rauhassa kasvattaa siipiään. Yritän opettaa oikeudenmukaisuutta, solidaarisuutta ja ihmisyyttä oleellisesti tukevia asioita. Välillä onnistun siinä paremmin, välillä huonommin.
Manuela kokee myös oppivansa lapsiltaan koko ajan tärkeitä taitoja, kuten empatiaa, lempeyttä, anteeksiantoa ja ehdotonta rakkautta.
– Lapset opettavat minulle myös neuvottelutaitoja, kärsivällisyyttä, turhasta kontrollista luopumista, pienten asioiden arvostusta ja itsehillintää. Lapsissa on paljon viisautta. He esittävät yksinkertaisia kysymyksiä, joihin onkin vaikea vastata ja joudun kyseenalaistamaan itsestäänselvyydet.
Turvaverkko perheille ja empatiaa itselle
Suomalaisitalialainen Bosco näkee miten kulttuuri muokkaa rooleja perheessä, mutta toteaa, että sukupolvissa on eroja. Nykyisin työelämässä olevat italialaismammat ovat lähempänä suomalaista tapaa olla vanhempi kuin mitä Boscon isoäidin sukupolvi oli. Hän uskoo, että äidinrakkaus ja halu olla lasten kanssa eivät ole kulttuurisidonnaisia.
Jo lapsena Bosco pohti maailman lasten hyvinvointia ja miten voisi omilla teoillaan auttaa.
– Kun vanhemmat eivät voi hyvin, lapsetkaan eivät voi hyvin. Eri järjestöjen kautta voi auttaa, mutta aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Lähelläkin on perheitä, joita voi auttaa antamalla omaa aikaansa, tarjoamalla lastenhoitoapua tai kaupassa käyntiä. Apu voi kohdistua perheen vanhempiin, jotta nämä eivät uupuisi, Bosco toteaa.
Lue myös: Bloggaaja Saija Ritamäki ensimmäisestä lapsestaan: ”Rankka alku, mutta paras palkinto”
Bosco toivoo, että tuoreet äidit unohtaisivat vertailun, johon hän itsekin törmäsi esikoisen saatuaan.
– Jokainen lapsi on erilainen. Vertailun voi heivata pois, sillä se aiheuttaa vain turhaa huolta. Koeta olla äitinä suorittamatta liikaa asioita. Ole lempeä itseäsi kohtaan. Ja nyt en tarkoita laten juomista kahvilassa, vaan empaattista, armollista suhtautumista syviin muutoksiin, joita äitiys useimmiten tuo mukanaan.
